TVT Logo
Kuvassa puutalokohteen vehreä piha-alue.

Piha-alueiden hoito

Pääsääntöisesti kiinteistöjen piha-alueista vastaa TVT. Asuntoon liittyvän huoneistopihan, parvekkeen tai pation ylläpidosta vastaa kuitenkin asukas. TVT kannustaa asukkaitaan viihtyisän piha-alueen luomiseen. Siisti ja turvallinen piha parantaa koko talon viihtyisyyttä.

Kiinteistön piha-alueen hoito

Kiinteistöjen piha-alueiden hoidosta on tehty hoitosopimus huoltoliikkeen kanssa. Se sisältää yleensä esim. kesällä viheralueiden ja -istutuksien hoidon sekä talvella hiekoituksien ja aurauksien hoidon. Pihojen oleskelualueet, leikkipaikat, istutukset ja kulkuväylät ovat asukkaille tärkeitä alueita, ja hyvin hoidettuna ne lisäävät viihtyvyyttä.

Osassa asuntokohteista on leikkialueita lapsia varten. Ethän päästä lemmikkieläimiä leikkialueille. Vanhempien tulisi myös osaltaan seurata leikkivälineiden kuntoa ja ilmoittaa mahdollisista turvallisuutta vaarantavista vaurioista ja puutteista.

Osassa asuntokohteista on piha-alueella grillipaikka asukkaiden yhteiskäyttöön. Muistathan aina huolehtia paloturvallisuudesta grillatessasi. Järjestyssääntöjen hiljaisuus koskee myös piha-aluetta, eli annathan yörauhan naapureillesi klo 22 jälkeen.

Huoneistopihan hoito

Huoneistopihan hoito ja ulko-oven edustan puhtaanapito on asukkaan vastuulla rivi- ja luhtitaloissa. Jos pihaa ei huolleta, voi vuokranantaja tilata pihan ylläpitotehtävät ammattilaiselta vuokralaisen laskuun.

Huomioithan seuraavat pihan hoitoon liittyvät asiat:

• Kulkuväylien avoinna pitäminen ja puhtaanapito oven edustalla Talvisin myös lumenluonti ja hiekoitus tarvittaessa. Ei turhia tavaroita kulkuväylille.

• Nurmikon leikkaus kesäaikoina Yhteiskäytössä olevia ruohonleikkureita voit kysyä asukastoimikunnalta tai huoltomieheltä.

• Pensaiden leikkaus piha-alueellasi Sovithan raja-aitojen leikkauksesta naapurisi kanssa.

• Kuihtuneiden kesäkukkien poistaminen ja vieminen biojäteastiaan Jos olet istuttanut pihaasi kukkia tai pensaita, jätä ne muuttaessasi paikoilleen. Suureksi kasvavia puita ei saa istuttaa pihalle.

• Syksyn lehtien haravoiminen huoneistopihalta Pienet määrät lehtiä voit laittaa polttokelpoiseen jätteeseen. Sovi suuremmista määristä huollon kanssa tarkemmin.

• Ylimääräiset tavarat pois piha-alueelta Huomioithan, että yhtiön jätepiste on tarkoitettu vain normaaleille kotitalousjätteille. Isompien tavaroiden vienti jäteasemalle on asukkaan omalla vastuulla. Ajoneuvojen pysäköinti tai auton renkaiden säilyttäminen ei ole sallittua huoneistopihalla.

• Roskapussit roskikseen Ruoan säilyttäminen ja luonnonvaraisten eläimien ruokkiminen piha-alueilla on kielletty, koska ne saattavat houkutella tuhoeläimiä. Ethän siis jätä roskapusseja edes hetkeksi asunnon ulkopuolelle.

Rakennetut aidat ja rakennelmat kuuluvat rakennuslupien piiriin. Isännöitsijä voi poistattaa ilman lupaa asennetut rakenteet asukkaan kustannuksella. Pihapatiolle ei saa myöskään laittaa mitään kiinteitä kesätelttoja, uima-altaita tai kylpytynnyreitä. Lisätietoja piha-alueen hoidosta isännöitsijältä.

Parvekkeen hoito

Viihtyisä parveke on kiva lisähuone, jossa on mukava viettää aikaa. Pidä parveke aina puhtaana ja roskattomana. Parveketta ei ole tarkoitettu varastotilaksi, jätteiden säilytyspaikaksi tai eläinsuojaksi.

Ruoan valmistaminen tai grillaaminen parvekkeella ei ole sallittua muille asukkaille aiheutuvan käry- ja savuhaitan vuoksi. Älä heitä roskia, tupakantumppeja tai mitään muutakaan parvekkeelta. Huolehdi, että parvekkeen vedenpoistoaukot eivät ole tukossa.

Parvekkeen sisustaminen ja viherkasvit lisäävät viihtyisyyttä, mutta muista asetella ne aina turvallisesti. Sijoita kukkalaatikot ja -ruukut parvekkeen kaiteiden sisäpuolelle, etteivät ne pääse putoamaan parvekkeelta.

Aseta pyykinkuivatusnarut tai -telineet siten, etteivät ne näy pihalle tai kadulle. Älä riiputa vuodevaatteita, mattoja tai mitään muutakaan kaiteiden yli. Vuodevaatteiden ja mattojen tomuttaminen ja tamppaaminen asuntojen parvekkeilla ei ole sallittua, sen sijaan osassa asuntokohteita on erillisiä tuuletusparvekkeita tähän tarkoitukseen.

Poista talvella lumet parvekkeelta. Älä vaurioita parvekkeen pintaa ja varo, ettei lumi putoa alla kulkevien päälle. Huolehdi, että parvekkeen vedenpoistoaukot ovat aina roskattomat.