TVT Logo
Seniori-pariskunta tanssii vuokra-asunnon olohuoneessa

Yleiset järjestyssäännöt

Asuminen on mukavaa, kun noudatamme järjestyssääntöjä ja varmistamme, että myös vieraamme toimivat niiden mukaan. Yleisten sääntöjen lisäksi asuintalossasi voi olla talokohtaisia sääntöjä tai kunnan asettamia määräyksiä.

Järjestyssäännöt

Ulko-ovet ovat lukossa kello 22.00–07.00. Huolehdi tällöin, että ovet menevät lukkoon myös sinun jälkeesi.

Älä metelöi, tupakoi tai oleskele turhaan yhteisissä tiloissa. Noudata sisällä ja ulkoalueilla aina siisteyttä ja järjestystä.

Paloturvallisuuden takia saat säilyttää tavaroitasi vain niille varatuissa tiloissa. Jos haluat varastoida palovaarallisia aineita, toimi paloturvallisuussääntöjen mukaan.

Kilpien, mainosten, antennien ja muiden vastaavien kiinnittäminen ei ole sallittua.

Mikäli havaitset vikoja kiinteistössä, ilmoita niistä yhtiön edustajalle.

Jätteiden lajitteleminen ja kierrättäminen on yhteisen edun mukaista. Vie siis talousjätteet ja muut roskat pakattuina oikeisiin lajitteluastioihin.

Yhtiön vastuulla on talousjätteiden poiskuljetus. Huolehdi muiden jätteiden kuljettamisesta itse. Vie ympäristölle haitalliset jätteet jäteviranomaisten niille varaamille paikoille.

Jätteiden lajittelusta voit lukea lisää täältä >

Tutustu Kierrätyshaasteeseen

Ajoneuvojen pysäköinti on sallittu yhtiön luvalla vain niille varatuille ja merkityille paikoille. Vältä tarpeetonta tyhjäkäyntiä.

Huoneistossa ei saa häiritä naapureita. Vältä metelöintiä erityisesti klo 22.00–07.00.

Hoida huoneistoasi huolellisesti. Ilmoita vesivuodoista ja muista havaitsemistasi vahingoista nopeasti kiinteistöhuoltoon.

Ilmoita melua aiheuttavista töistä etukäteen naapureille, ja tee ne mieluiten arkisin ennen klo 21.00.

Ilmoita rakenteisiin ja putkistoon kohdistuvista töistä etukäteen myös yhtiölle.

WC- ja muihin viemäreihin ei saa laittaa jätteitä, jotka saattavat tukkia tai vaurioittaa niitä.

Pidä parveke siistinä ja luo siitä lumet talvisin. Ruoan valmistaminen parvekkeella on kiellettyä.

Älä tuuleta huoneistoa porraskäytävään.

Jos muutat taloon tai talosta pois, ilmoita siitä vuokranantajalle.

Voit tomuttaa mattoja ja vuodevaatteita siihen varatuilla parvekkeilla ja alueilla ilmoitettuina aikoina. Voit puistella liinavaatteita ja kuivata pikkupyykkiä myös oman parvekkeesi kaiteiden sisäpuolella.

Pidä lemmikkisi kytkettynä huoneiston ulkopuolella. Huolehdi myös siitä, ettei lemmikkisi tuota häiriötä tai likaa yhteisiä tiloja. Älä päästä eläintä lasten leikkeihin varatuille paikoille tai niiden lähelle.

Jos rikot järjestyssääntöjä, voit joutua maksamaan vahingonkorvauksia tai vuokrasopimus saatetaan purkaa.