TVT Logo
Kuvassa keittiön hana josta lasketaan vettä altaaseen

Vesimaksu

Haluamme kannustaa asukkaitamme ilmastoystävälliseen vedenkulutukseen. Osassa sopimuksista vesi sisältyy vuokraan, osassa vesimaksu laskutetaan kulutuksen mukaan. Tämä tieto on aina kerrottu vuokrasopimuksessa.

Järkevällä vedenkulutuksella voi saada huomattaviakin säästöjä. Siksi on tärkeää, että teet vikailmoituksen esimerkiksi vuotavista vesikalusteista. Kannattaa myös kiinnittää huomioita turhaan vedenjuoksuttamiseen, esimerkiksi ruuanlaiton tai hammaspesujen yhteydessä. Myös turhan pitkistä lämpimistä suihkuista tulee nopeasta kallista, sillä vedenkulutuksen lisäksi siihen kuluu myös paljon sähköä veden lämmittämiseksi. Tutustu TVT:n vedensäästövinkkeihin.

Vesimaksu kulutuksen mukaan

Jos vuokrasopimuksessasi lukee ”vesimaksu erikseen kulutuksen mukaan”, maksat kuukausittain vuokran yhteydessä vesiennakkoa henkilöluvun mukaan. Todellinen vedenkulutus mitataan ja laskutetaan kaksi kertaa vuodessa, ja saat siitä tasauslaskelman. Huomioithan, että kylmä ja lämmin vesi mitataan erikseen. Lisätietoja vuokravalvonnasta.

Tasauslaskelma

Mikäli kuluttamasi veden määrä ja ennakkoon arvioperusteisesti laskutettu vesimaksu eivät täsmää, saat tasauslaskelman. Mikäli sinulta on ennakkoon laskutettu liikaa, saat hyvitystä. Mikäli olet kuluttanut enemmän vettä kun on ennakkoon laskutettu, niin saat lisälaskun. Tasauslaskelma toimitetaan kaksi kertaa vuodessa. Hyvitysosaa ei palauteta rahana vaan se vähennetään itse seuraavasta vuokrasta. Mikäli sinulla on käytössä suoramaksu, vuokranantaja huomioi sen suoraan uudessa laskussa. Lisätietoja tasauslaskelmista vuokravalvonnasta.