Koti meren läheltä

Pansiosta Lumikonkadun seitsemännen kerroksen kodista aukeaa mahtava näkymä kauas horisonttiin. Pimeällä sieltä on mukava katsella ohi lipuvien ruotsinlaivojen valoja. Kyseessä on Esa Alhon ja Taina Nurmi-Alhon koti.

ESA JA TAINA ovat asuneet Pansiossa yli yhdeksän vuotta. He asuivat Lumikonkadulla myös ennen vuodenvaih-teessa valmistunutta peruskorjausta ja muuttivat sen jälkeen uuteen 58 neliön kolmioon.

Oikea osui kohdalle

Taina ja Esa voivat joidenkin korvaan kuulostaa toistensa vastakohdilta. Toinen teki työuransa useissa paikoissa, toinen yhdessä. Toinen tykkää puhua, toinen enemmän kuunnella. Toinen käyttää pyörässä jalkajarrua, toinen vain käsijarrua. Yhteistä heillä on kuitenkin 34 vuotta, 3 lasta ja huumorintaju.

– On minun syytäni, että päädyimme yhteen. Tutustuimme samassa työpaikassa ja ehdotin kaikille yhteistä retkeä, jolle Tainakin lähti tietysti mukaan. Olin sen jälkeen itse lähdössä Leningradiin ja Taina kertoi, ettei ollut koskaan ollut siellä. Sain hänelle yhdessä päivässä viisumin, vaikka yleensä siihen kului pari viikkoa.

– Niin paljon hän halusi minut mukaan, Taina hymyilee.

– Ja kaksi viikkoa myöhemmin Taina muutti jo mun tykö, Esa virnistää takaisin.

Yhteisiä matkoja ja muistoja

Pariskunta vihittiin 28.2.1986. Se on itse asiassa sama päivä kun Ruotsin pääministeri Olof Palmea ammuttiin. Ruotsiin suuntautunut häämatka jäi tuolloin tragediasta johtuen kesken, kun laivasta ei päässyt ulos. Sen jälkeen yhteisiä matkoja on kuitenkin kertynyt tasaiseen tahtiin ja aina yksi hääpäivän tuntumassa.

Olohuone on kodissa Tainan suosikkipaikka. Sen seinillä olevista tauluista suuri osa onkin muistoja parin yhteisiltä matkoilta.

– Vaikka matkoilla on ihanaa, niin kotiintulo on silti parasta, Taina toteaa.

Kaikella on paikkansa

Uudessa kodissaan he kiittelevät pohjaratkaisua, valaistusta, riittävää määrää pistorasioita, palovaroitinjärjestelmää ja isoa parveketta.

– Tässä on ollut hyvä arkkitehti, koska pohjaratkaisu on niin toimiva. Huonejärjestys on meille täydellinen, asunto vaikuttaa neliöitään tilavammalta ja on hyvin valoisa, Esa kehuu.

Esalle ja Tainalle myös jätteiden lajittelu on tärkeä asia. Keittiössä heillä on sekajäte- ja biojäteastiat, parvekkeella taas omat kierrä-tyskorinsa kaikille muille jätelajeille.

– Kyllä se häiritsee, jos ei lajitella, kun sellainen mahdollisuus on olemassa. Onneksi täällä tuntuu olevan kierrätys hyvällä mallilla. Jäteastiat ovat sopivan kokoiset ja näyttää siltä, että ihmiset lajittelevat tosi hyvin.

Sopivasti lähellä

Eläkeläisparille Pansio on mitä parhain paikka asua. Esan mukaan joillakin on edelleen Pansiosta väärä käsitys, koska se oli 70- ja 80-luvulla vähän huonossa maineessa.

– Kaikki on muuttunut tosi paljon. Täältä on hyvät kulkuyhteydet, kaikkialle pääsee kätevästi ja palvelut ovat lähellä. Pyöräilemme paljon ja pyöräreitit ovat mainiot niin Ruissaloon, Raisioon kuin Länsikeskukseenkin.

– Pansio on rauhallinen ja mukava ympäristö asua. En haluaisi muualle, koska meri on mulle niin tärkeä. Nyt meidän ei tarvitse enää muuttaa, Taina täydentää.