TVT Logo
Kuvassa poika keinuu taloyhtiön leikkipaikalla Länsi-Turussa

Länsi-Turku

Härkämäki/Jyrkkälä

Härkämäki on yhteisöllinen, luonnonläheinen asuinalue noin 5 kilometrin päässä Turun keskustasta. Täälläkin lähikauppa palvelee ja liikenneyhteydet ovat hyvät. Vilinää ja monipuolisempia palveluja kaivatessa voi suunnata kohti Länsikeskusta ja sen kauppoja, ravintoloita ja muita palveluja. Jyrkkälän kirjasto järjestää tapahtumia koko perheelle ja tiloista löytyy myös nuorisotalo. Asuinaluetta kiertää Härkämäen kuntorata, jonka keskellä sijaitsee tenniskenttä.

TVT:llä on alueella kerrostalo- ja rivitalokoteja.

Kaerla

Kaerla sijaitsee Runosmäen vieressä, reilun kolmen kilometrin päässä keskustasta pohjoiseen. Liikenneyhteydet ovat hyvät ja kaikki on lähellä: kaupat, koulut ja lukuisat liikuntamahdollisuudet. Impivaaran liikuntakeskus uimahalleineen, jäähalleineen, jalkapallohalleineen, tenniskenttineen ja nurmikenttineen sekä kuntoratoineen houkuttelevat kohottamaan sykettä säännöllisesti. Viihtyisä alue sopii niin lapsiperheille kuin aktiivisille aikuisille.

TVT:llä on alueella kerrostalo- ja luhtitalokoteja.

Kärsämäki

Kärsämäki on vehreän viihtyisä, pientalovaltainen asuinalue vain neljä kilometriä Turun keskustasta. Ruokakauppoihin on lyhyt matka, ja lenkkeily- sekä koiran ulkoilutusmaastot ovat mainiot. Raitista ilmaa voi haukata ihaillen Vähäjoen ympäristön peltoja ja maisemia tai lähtemällä metsäkävelylle. Kärsämäen metsät sijaitsevat neljän mäen, Orjasmäen, Munttismäen, Pallivahanmäen ja Runosmäen ympärillä. Alueella on myös kirjaimellisesti makea historia, sillä se muistetaan usein Leafin vanhasta makeistehtaasta ja sitä edeltäneestä Hellaksen makeistehtaasta. Nyt tehdasmiljöössä toimii useita eri yrityksiä.

TVT:llä on alueella kerrostalokoteja.

Länsinummi

Länsinummi on mukavan rauhallinen asuinalue Turun ja Raision rajalla. Vain reilun kolmen kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitseva Länsinummi on lähellä kaikkia keskustan palveluja sekä myös Kuninkojan liikekeskusta. Lähellä ovat toki myös esimerkiksi Ikea ja Kauppakeskus Mylly. Länsinummi tarjoaa oivallisia lenkkeilymahdollisuuksia kävellen, juosten ja pyöräillen. Liikenneyhteydet ovat hyvät.

TVT:llä on alueella kerrostalo-, rivitalo- ja luhtitalokoteja.

Pansio/Perno

Pansio/Perno sijaitsee Turun länsiosassa, noin seitsemän kilometriä keskustasta. Vehreä ympäristö tarjoaa paljon hyviä harrastus- ja ulkoilumahdollisuuksia. Alueelta löytyy kulttuurikuntoilureitti, kisapuisto, frisbeegolf-kenttä, uimalaituri ja koirapuisto. Nuorisotalo järjestää paljon tekemistä ja tapahtumia, joissa voi pitää hauskaa hyvässä porukassa. Alue on tunnettu maailman suurimpia risteilyaluksia valmistavasta telakasta. TVT:llä on Pansio/Pernossa kerros-, luhti- ja rivitalokoteja.

TVT:llä on alueella rivitalo-, luhtitalo- ja kerrostalokoteja.

Runosmäki

Runosmäki sykkii elämää noin viiden kilometrin päässä Turun keskustasta. Se on Turun toiseksi suurin kaupunginosa, jonka palveluihin kuuluu kauppoja, koulu, terveysasema, kirjasto ja suosittu nuorisotalo. Kirjastossa järjestetään toimintaa mm. lapsille ja ikäihmisille. Loistavat ulkoilumahdollisuudet ja monipuoliset liikunnan palvelut ovat nekin askelien päässä. Koiraihmisiä riemastuttaa Nunnavuoren koira-aitaus.

TVT:llä on alueella kerrostalokoteja.

Teräsrautela

Teräsrautela sijaitsee kaupungin länsipuolella, noin 7 kilometriä Turun keskustasta. Rauhalliselta alueelta löytyy paljon luontopolkuja viheralueineen, joissa voi verrytellä vaikka kuntolaitteilla. Teräsrautela on aivan Länsikeskuksen kattavien palvelujen tuntumassa, mutta siellä on myös omia palveluita – päivähoito, nuorisotila ja koulu. Myös Kauppakeskus Mylly on pienen matkan päässä. Liikenneyhteydet toimivat hyvin.

TVT:llä on alueella kerrostalo-, rivitalo- ja luhtitalokoteja.