TVT Logo

Mäntymäen uusi aikakausi

Kunnallissairaalantiellä Mäntymäessä rakennustyöt edistyvät. Ensimmäiset uudet kodit ovat valmiina vuonna 2022. Niissä korostuvat yhteisöllisyys, esteettömyys sekä käytännölliset ratkaisut.

Viime vuonna kaksi ensimmäistä vanhaa taloa purettiin ja niiden tilalle nousee nyt uutta. Uudistuksen seuraavissa vaiheissa purkutyöt jatkuvat eteenpäin ja alue muuttuu pikkuhiljaa uudenlaiseksi.

Miksi alue rakennetaan uudelleen?

Vanhat puretut rakennukset eivät olleet esteettömiä, niissä ei ollut hissejä ja korjaustarve oli jopa 80 %. Talot painuivat ja niissä oli ilmanvaihdollisia ongelmia. Peruskorjattunakaan talot eivät olisi täyttäneet nykyisiä vaatimuksia esteettömyydestä sekä energiatehokkuudesta. Näistä syistä todettiin, että purkaminen on ainut järkevä vaihtoehto.

– On fakta, että alueella on vahva oma identiteetti. Täällä asuu monia pitkäaikaisia asukkaita. Rakennushankkeessa on lähdetty kunnioittamaan sitä, että samat asukkaat voisivat tulevaisuudessakin asua Mäntymäessä. Samalla tavoittelemme lapsiperheiden paluuta alueelle, sanoo TVT:n kehittämispäällikkö Johannes Malmi.

– Mäntymäessä periaatteena on monipuolistaa alueen asumista ja tarjota viihtyisiä koteja. Uusissa rakennuksissa on hissit, yhteisöllisiä kerhotiloja ja ne ovat täysin esteettömiä. Valoisissa asunnoissa on lasitetut parvekkeet ja käytännölliset säilytystilat. Alueelle tulee myös mm. latauspisteitä sähköpyörille, invamopoille ja sähköautoille. Mäntymäessä alkaa nyt uusi aikakausi.

Asukkaiden mielipiteellä on väliä

Ennen rakennushankkeen alkua alueella toteutettiin asukaskysely. Siinä selvitettiin, mitä alueelta halutaan ja minkälaisia asioita asukkaat arvostavat kodeissa. TVT:lle asukkaiden osallistaminen suunnitteluprosessissa on tärkeää – koteja rakennetaan kuitenkin aina asukkaita varten.

Kyselyssä nousi esiin erilaisia arjessa merkityksellisiä asioita. Näitä olivat neliöiden järkevä käyttö, pyykkihuollon ja kodin säilytysratkaisujen tärkeys sekä autojen ja polkupyörien säilytys. Asukkaiden toiveisiin kuuluivat esimerkiksi selkeät ratkaisut jätteiden lajitteluun sekä tilaa pesutornille, yleisiä pesutupia ja kuivatushuoneita.

Kukaan ei jää ilman kotia

Yleisessä keskustelussa koskien Mäntymäkeä on korostunut kaksi asiaa: vanhojen rakennusten purkaminen ja siitä johtuva asukkaiden muutto. Asukkaille on tiedotettu hankkeesta hyvissä ajoin ennen muuttoja. Monet Mäntymäen asukkaista ovat jo saaneet uuden kodin TVT:n kautta.

– Minulta ja TVT:n asiakaspalvelusta on saanut apua asuntohakemuksen tekoon. Kun asukas, jolla on toistaiseksi voimassa oleva sopimus, muuttaa Mäntymäestä toiseen TVT:n asuntokohteeseen, hänelle järjestetään ja kustannetaan myös muuttokuljetus. Tämä on toimintatapamme aina, jos asunto irtisanotaan esimerkiksi peruskorjauksen tai rakennuksen purkamisen takia. Halukkaille Mäntymäen asukkaille on löydetty uudet kodit ja asukkaat ovat olleet ymmärtäväisiä, kiittelee kiinteistösihteeri Virpi Kyrki TVT:ltä.

Seuraa Mäntymäen uudistumista: https://www.tvt.fi/fi/kodit/asuinalueet/turun-keskusta/mantymaki