TVT Logo
Piirroskuva asiakaspalvelijasta

Henkilökohtaista palveluneuvontaa

Olethan huomannut, että TVT:n verkkosivuilla voi jättää ajanvarauspyynnön henkilökohtaiseen palveluneuvontaan? Palvelun avulla moni asia ratkeaa ilman turhaa odottelua – joko jo ihan puhelimessa tai sähköpostilla tai varattuna aikana toimistolla.

Palveluneuvonnan ajanvaraus otettiin käyttöön viime syksynä. Sen tavoitteena on tehdä asiakaspalvelusta entistäkin sujuvampaa sekä tarjota yksi kanava lisää asioiden hoitoon.

– Palvelu luotiin, koska henkilökohtaiselle palveluneuvonnalle koettiin olevan tarve ja halusimme parantaa tavoitettavuuttamme myös tältä osin. Palveluneuvonnan ajanvaraus on yksi hyvä tapa, jonka kautta meihin voi olla yhteydessä, sanoo asiakaspalveluvastaava Maarit Levo TVT:ltä.

Tilanteen tasalla etukäteen

Palvelupyynnön voi jättää verkkosivujen lomakkeella, jossa kysytään palvelutarvetta ja yhteystietoja. Yhteydenottopyyntö voi koskea esimerkiksi asumista tai asunnon hakua, vuokranmaksua, asumisneuvontaa tai isännöintiä. Ajan voi toki varata myös puhelimitse.

– Olemme yhteydessä kaikkiin, jotka ovat jättäneet palveluneuvonnan ajanvarauspyynnön. Sen kautta asiakas saa nimenomaan hänelle kohdistettua asiakaspalvelua nopeasti. Kun tiedämme etukäteen, mitä palvelutarve koskee, olemme jo perehtyneitä asiaan ensimmäisessä keskustelussa. Silloin monesti vastauskin on jo valmiina.

Palvelua kanavasta riippumatta

Levon mukaan asukkaat ovat löytäneet palveluneuvonnan varsin hyvin. Tähän mennessä suurin osa asioista on hoidettu kuntoon jo puhelimessa tai sähköpostitse.

– Nykyään melkein kaiken voi hoitaa verkossa, mutta jokaisella ei välttämättä ole siihen tilaisuutta tai oma asia tuntuu monimutkaiselta hoitaa sitä kautta. Haluamme siksi tarjota mahdollisuuden asioiden hoitoon henkilökohtaisesti yhdessä sovittuna aikana ja ilman jonottelua. Meille on tärkeää turvata palvelu kaikille. Aina löytyy se ihminen, joka auttaa.

Palveluneuvonnan ajanvarauspyynnön voi tehdä verkkosivuilla www.tvt.fi/ajanvaraus. Puhelimitse ajan voi varata numerosta 02 262 4111 (ma klo 10–17, ti–pe klo 10–16).