TVT Logo

Arolassa rakentaminen soljuu myötätuulessa

Arolan alue Turun Hirvensalossa rakentuu koti kodilta monipuoliseksi asuinalueeksi, jossa erilaiset tarpeet ja toiveet kohtaavat. Ensimmäinen kohde Arolan Punarinta valmistui elokuussa 2020. Seuraavaksi valmistuvat puiset pientalot tulevana syksynä sekä puukerrostalo Kirsikka ja betonikerrostalo Kide loppusyksystä. Myöhemmin Arolaa täydentävät vielä rivitalot.

Puukerrostalo Kirsikassa ja betonikerrostalo Kiteessä Pirttivuorenkujalla työt ovat täydessä käynnissä.

– Molemmat talot saatiin harjakorkeuteen maaliskuussa ja nyt on siirrytty jo sisustustöihin. Rakentaminen on mennyt niin kuin Strömsössä, kehittämispäällikkö Johannes Malmi TVT:ltä naurahtaa.

Pientalot eli kuusi erillistaloa ja kaksitoista paritaloa tulevat myös Pirttivuorenkujalle. Talot valmistuvat Perniössä ja ne ovat Arolaan saapuessaan jo melkein muuttovalmiita. Ensimmäiset talot löytävät paikkansa touko-kesäkuussa ja loput heinäkuussa. Asukkaat pääsevät siis muuttamaan pientaloihin tulevana syksynä.Myöhemmin Arolaan rakentuu vielä rivitaloja.

Puuta ja kiveä rinta rinnan

Kide on toteutettu betonista vanhalla hyväksi havaitulla tekniikalla. Kirsikka taas on TVT:n ensimmäisenä puukerrostalona uusi aluevaltaus.

– Emme TVT:llä ole toteuttaneet puurakentamista näin isossa mittakaavassa aiemmin. Kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan, eikä yllättäviä juttuja ole tullut vastaan. Työmaalla ollaan hyvin motivoituneita ja innolla mukana – kaikki me olemme tässä uuden äärellä. Kirsikka on saanut minut vakuuttumaan, että kyseessä on hyvä rakennusmateriaali myös kerrostaloihin. Rakennustyötkään eivät ole kuulemani mukaan häirinneet alueella jo asuvia Punarinnan asukkaita. Sekä Kirsikassa että Kiteessä päärakennusmateriaalin annetaan näkyä. Kirsikassa on pyritty jättämään niin paljon puuta näkyviin kuin se on lainsäädännön mukaan mahdollista, jolloin talolle syntyy oma luonteensa. Vastaavasti Kiteessä betoni saa näkyä, mikä tuo elävyyttä talon ilmeeseen.

– Asuntopohjat ovat erittäin toimivia. Nyt kun olen käynyt asunnoissa, näen miten avaria ja valoisia ne todella ovat isojen ikkunoiden ansiosta. Luonnonvalo pääsee sisään, Malmi kuvailee.

Kuva työmaalta.

Asukkaat tekevät kodit

Kirsikka ja Kide ovat sijaintinsa lisäksi pohjaratkaisuiltaan ja huoneistoaloiltaan identtiset. Niiden kautta voidaan vertailla puu- ja betonirakenteisia kerrostaloja keskenään. Yhtenä tärkeänä tekijänä on tietysti asumistyytyväisyys.

– Kun kohteet ovat valmiit, tulemme tekemään asukaskyselyjä. On erittäin kiinnostavaa kerätä asukkailta kokemuksia asumisesta periaatteessa samanlaisissa mutta erilaisissa taloissa.

Arolan alueesta on haluttu luoda asumismuodoiltaan monipuolinen alue, josta löytyy koti niin sinkuille, pariskunnille kuin lapsiperheillekin. Erilaiset palvelut sekä luonto kauriineen, rusakoineen ja meren liplatuksineen ovat lähellä.

– Minusta on mahtavaa miettiä uusia koteja TVT:n asukkaille. Pyrimme tekemään sen tyyppisiä asuntokohteita, joissa itsekin haluaisi asua. On mielenkiintoista nähdä, miten asukkaat ottavat Arolan kodit omakseen ja millainen identiteetti alueelle muodostuu. Me luomme raamit, mutta asukkaat tekevät kodit.

Seuraa Arolan alueen kehitystä: www.tvt.fi/arola

Arolan pientalot

Asumiskyselyllä mielikuvista kiinni

Mielikuva Hirvensalosta asuinalueena on pääosin positiivinen. Siellä viehättävät luonnon- ja merenläheinen sijainti, rauhallisuus ja turvallisuus, hyvät ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet sekä monipuoliset asuntovaihtoehdot.

Mahdollisiksi esteiksi Hirvensaloon muutolle koettiin alueen sijainti ja kulkuyhteydet. Noin joka kuudes vastanneista ei kokenut mitään estettä alueelle muuttamiselle.

Mielikuva hirvensalosta

  1. Rauhallinen
  2. Luonnonläheinen
  3. Hyvä
  4. Viihtyisä
  5. Merellinen

Tärkeimmät tekijät kotia valitaessa

  1. Sijainti ja hyvät kulkuyhteydet
  2. Luonto ja hyvät ulkoilumahdollisuudet
  3. Asunnon pohjaratkaisu
  4. Turvallinen ja viihtyisä pihapiiri
  5. Palvelut lähellä

Myös ekologisuus, esteettömyys ja alueen arkkitehtuuri nousivat esiin.

Toivotuimmat palvelut kodin lähellä

  1. Päivittäistavarakauppa
  2. Ulkoilumaastot
  3. Apteekki
  4. Terveyspalvelut
  5. Koulu

Asumiskyselyllä kartoitettiin viime syksynä ihmisten asumistoiveita sekä mielikuvia Hirvensalosta asuinalueena. Lähes tuhat henkilöä kertoi mielipiteensä.