TVT Logo

Tyhjästä tontista taloiksi

Hirvensalon Arolassa sijaitsevat puukerrostalo Kirsikka ja betonikerrostalo Kide ovat lähes valmiit. Identtiset ja silti ytimeltään erilaiset talot ovat muuttovalmiita ensi vuoden alussa.

Kirsikka on ekologinen puukerrostalo, jonka arkkitehtuurissa puu on näkyvästi läsnä. Kide taas on jykevän tyylikäs kivitalo. Kummassakin talossa on 41 asuntoa yksiöistä kolmioihin.

Rakennusmateriaali näkyy taloissa siten, että esimerkiksi Kirsikassa on kuusesta tehty pystypanelointi samassa kohtaa kuin Kiteessä on betoniurat. Isot ikkunapinnat ja portaikon päässä olevat ikkunat päästävät valon sisään. Taloilla on myös yhteinen ulkosauna, mikä sopii saaritunnelmaan. Joihinkin isompiin asuntoihin sisältyy myös autokatospaikka.

Rinta rinnan

Molempia taloja rakennetaan samaan aikaan. Maanrakennustöiden ja paalutusten jälkeen valettiin betoninen pohjalaatta. Kirsikan päälle tuli pressuhalli, minkä jälkeen alkoivat puutoimitukset. Kirsikka rakennettiin suojattuna kerros kerrokselta CLT-puuelementeistä.

Toisin kuin puukerrostalo, betonikerrostalo ei vaadi rakennusaikaista suojausta. Kosteus ei haittaa betonielementtirakentamisessa. Silmiin pistävin ero vierekkäisissä työmaissa olikin, että Kirsikassa työtä tehtiin popin soidessa sisällä ja Kiteessä sadetakit päällä ulkona.

TVT:n ensimmäinen puukerrostalo

Puukerrostalo on hyvin tehty ja jämäkkä. Yllättävää on lähinnä tarvittavien ruuvien määrä sekä se, miten vähän puuta voidaan rakennusmääräyksistä johtuen jättää näkyviin. Ulkoa päin talot ovat materiaaleistaan huolimatta kuin kaksi marjaa.

Teksti: Tuuli Veijula Kuvat: Heikki Räisänen