TVT Logo

Pihahaasteen voittajaksi helppohoitoinen yhteispiha

Asukastoimikuntien pihahaasteen kuvakilpailuun saatiin runsaasti kuvia viihtyisistä yhteispihoista. Kiitos kaikille osallistujille! Tällä kertaa voiton vei pieni ja tunnelmallinen piha, jonka inspiraation lähteinä ovat meri ja helppohoitoisuus.

Vallihaudankadun asukastoimikunnan puheenjohtaja Max Rauvola-Rosa otti palkintolahjakortin vastaan iloisin mielin. – Tällä on hyvä lähteä rakentamaan vieläkin viihtyisämpää pihaa.

Vallihaudankadun asukastoimikunnan puheenjohtaja Max Rauvola-Rosa.

Pihan uusi ilme

Turun linnan kupeessa sijaitsevan kerrostalon pieni yhteispiha on muuttunut viime vuosien aikana täysin. Alkujaan pihalla oli pelkkiä betonilaattoja, mutta asukastoimikunnan aktiivisuuden ansiosta pihaan on vähitellen hankittu istutuslaatikoita – muutama lisää joka vuosi.

Laatikoihin on istutettu monenlaisia kukkasipuleita ja siemeniä, ja nyt ne kukoistavat värikkäinä. Rauvola-Rosa kertoo, että suurin osa kasveista on hankittu edullisesti. – Osa kukista on vanhoista kukkasipuleista, jotka löytyivät Lidlin alesta, hän naurahtaa.

Viimeisimpänä pihalle sijoitettiin istutuslaatikko hiekkalaatikon viereen. Siihen istutettiin helppohoitoisia heinäkasveja. Laatikko toimii samalla myös suojana leikkialueen ja pihatien välissä.

Puutarhakeinu, jonka takana istutuslaatikoita täynnä kukkia.

Kalusteet kierrätyshengessä

Pihan tunnelmaa täydentävät käytettyinä hankitut kalusteet. Ne tekevät pihasta kodikkaan ja kertovat asukastoimikunnan halusta panostaa kestävämpiin valintoihin. Yhdessä istutuslaatikoiden ja kasvien kanssa ne muodostavat viihtyisän ja tunnelmallisen kokonaisuuden.

Pinkki kukka, jonka vieressä lyhty, pienoismalli purjeneeveestä ja kolme kiveä.

Viihtyisä ja helppohoitoinen

Pihasta on haluttu tehdä viihtyisä ja helppohoitoinen. Kasveiksi on valittu monivuotisia lajeja, jotka kestävät myös Suomen talven vaihtelevat olosuhteet. – Musta lilja teki viime vuonna vain yhden kukan, mutta tänä kesänä se kukki runsaasti, Rauvola-Rosa kertoo tyytyväisenä.

Aktiivisen asukastoimikunnan ansiosta pienestä pihasta on rakentunut viihtyisä keidas, josta nauttivat niin asukkaat kuin sudenkorennot ja pörriäisetkin.

Istututuslaatikkoon on istutettu kaksi helppohoitoista heinäkasvia.
Yhteinen piha-alue, jossa pöytä, penkkejä ja istutuslaatikoissa paljon vihreitä kasveja.