Suurperheen vilskettä
Yusuf Mohamed on viihtynyt TVT Asuntojen asukkaana samalla seudulla jo 30 vuoden ajan. Raput vain ovat vaihtuneet. Oman asuinalueen yhteisö, viihtyisyys ja turvallisuus ovat hänelle sydämenasioita.
Yusufin kahdeksanhenkisen perheen kerrostalokodissa on neljä huonetta ja keittiö. 20-vuotiaat Ikra ja Ikran asuvat jo omillaan opiskelujen myötä ja 19-vuotias Yonis on armeijassa, mutta loma-aikoina koko iso perhe kokoontuu viettämään aikaa yhdessä.
Asuntoa remontoitiin 12 vuotta sitten perheen muuttaessa sinne. Sisustuksen väreinä on pääosin valkoista sekä tummia sävyjä, Yusufin vaimon Deeqan mieltymysten mukaan. Seinälle on ripustettu kaksostyttöjen kuivatetut valmistujaisruusut, muistona ysiluokalta.
Yusuf toivoo, että asuntoon asennettaisiin pian parvekelasitus. Muissa alueen taloissa remontteja on jo tehty. – Kotimme on ihan koulun vieressä, ja lapset kulkevat parvekkeen läheltä. Teen usein etätöitä kotona, ja silloin hälinä häiritsee.
Hälinää ja vilinää riittää arjessa muutenkin. Yusuf iloitsee siitä, että Halisilla koulut ja eskari ovat lähellä ja lapset pääsevät kulkemaan kouluun ja harrastuksiin melko omatoimisesti.
Yusuf tunnustautuu penkkiurheilijaksi: jalkapalloa ja jääkiekkoa katsellaan usein koko perheen voimin. Lisäksi yhdessä pelataan lautapelejä, kuten Kimbleä. Perheen UNO-mestarista tosin tulee hiukan kiistaa nuorempien poikien, Yaasirin ja Yaxyen, kesken.
– Minusta lapset tekevät kodista kodikkaan. Meille on syntynyt tässä kodissa kolme lasta, ja kolme on kasvatettu aikuisiksi. Aika kuluu, lapset kasvavat, ja välillä ollaan vähän väsyneitä, mutta se kuuluu arkeen. Parasta on kun pääsee kotiin ja koko perhe on täällä yhdessä.
Lämmin suhde yhteisöön
Yusuf perheineen viihtyy Halisissa. Hyvät koulut ja kaupat ovat lähellä, ja sijainti keskustaan nähden on hyvä. Luontoa ja leikkipaikkoja riittää. Alue on lapsiperheiden suosiossa. Yusufin äiti asuu samassa talossa, ja siskotkin asuvat lähistöllä. – Ikkunoista katsoessani näen leikkiviä lapsia ja metsää, en vain naapuritalon tiiliseinää. En vaihtaisi tätä mihinkään.
Yusuf on taloyhtiön asukastoimikunnan puheenjohtaja ja tuntee hyvin naapuruston ja sen asukkaat. Hänellä on lämmin suhde alueen yhteisöön. Yhdessä he miettivät usein miten alueen viihtyvyyttä ja turvallisuutta parannettaisiin. – Esimerkiksi koulun ja kaupan lähellä autot ajavat välillä aivan liian lujaa. Täällä asuu paljon lapsia, eikä vaaratilanteilta ole vältytty. Olemme yrittäneet saada muutosta näihin asioihin esimerkiksi keräämällä adressin alueen asukkailta.
Asuinalueella on edustettuna monia eri kansalaisuuksia ja kulttuureita, ja ikkunasta voi päivän aikana kuulla useita eri kieliä. Yusufin mielestä kulttuurierot tuovat toisinaan eteen haasteita, mutta ne ovat myös alueen rikkaus.
– Välillä tarvitaan vain kärsivällisyyttä. Puhumalla on aina selvitty kaikista tilanteista.
Mistä kodikkuus teidän kotona syntyy?
Vastaa kyselyyn ja osallistu arvontaan. Arvomme kaikkien osallistuneiden kesken 150 euron sisustuslahjakortin. Osallistumislomake löytyy kampanjasivun alaosasta.