Väriloistoa asukkaiden iloksi
Asukastoimikuntien pihahaasteen pihakuvakilpailu innoitti asukastoimikuntia kuvaamaan viihtyisiä yhteispihoja. Voittajaksi valikoitui viihtyisä, puistomainen piha, jonka katseenvangitsijana ovat istutuslaatikoiden värikkäät kukat.
Ari-Pekka Julin on Lausteenniityn, Lausteenneilikan ja Lausteenmaissin asukastoimikunnan puheenjohtaja. Apulaisenaan hänellä on asukastoimikunnan jäsen Ulla Koskivirta, joka paljastuu intohimoiseksi kasviharrastajaksi. – En välttämättä sanoisi itseäni viherpeukaloksi, mutta ainakin olen valtavan kiinnostunut kasveista ja niiden hoidosta. Helmikuussa jo sormet syyhyävät multaan, Ulla kertoo.
Mopo meinasi karata käsistä
Pihatalkoot pidettiin kolmena iltana. Talo kerrallaan siistittiin pihat, grillattiin ja vaihdettiin kuulumisia. Samalla istutuslaatikot täytettiin mullalla ja taimet haettiin laatikoihin.
– Meillä meinasi kyllä taimia hakiessa mopo karata ihan käsistä. Osa piti viedä takaisin, kun budjetti ei riittänytkään, nauraa Ulla.
– Ulla meni edeltä ja minä tulin perässä kärryjen kanssa. Mietin, että eipä minulla muutakaan tässä, kun en näistä kukista mitään ymmärrä, Ari-Pekka lisää nauraen.
Kaunis kukkaloisto vaatii työpanosta, eivätkä kasvit pärjää yksinään. Kesän vaihtelevat säät tuovat omat haasteensa kukkien kasvatukseen. – Varsinkin kesähelteillä kukkia saa kastella joka päivä, Ulla jatkaa.
Kukkia menehtyneen ystävän muistolle
Ulla on jo aloittanut syksyn ja kevään istutusten suunnittelun. Hän on kirjannut muistilapuille ylös kasvien nimiä, joiden kasvattamista voisi koittaa. Kevääksi istutuslaatikkoon on suunnitteilla ainakin matalia auringonkukkia. – Menehtyneen ystävän muistolle ajattelimme istuttaa sellaisia matalia auringonkukkia tuohon istutuslaatikon nurkkaan. Hän piti kovasti auringonkukista, Ulla muistelee.
Pihakuvakilpailun voitto tuli asukastoimikunnalle mukavana yllätyksenä. Ulla kertoo olleensa juuri lomareissulla, kun puheenjohtaja soitti kisan voitosta.
– Oli kyllä mukava yllätys! Nyt saamme syksyksi ja kevääksi kukkia ilahduttamaan asukkaita, Ari-Pekka ja Ulla iloitsevat yhdessä.
Vaikka asukastoimikunta on pieni, Ari-Pekka kiittelee asukkaita aktiivisesta osallistumisesta kevään pihatalkoisiin. Samalla hän esittää toiveen, että asukkaat lähtisivät rohkeasti mukaan asukastoimikuntaan. – Toukokuun pihatalkoiden osallistujamäärä oli positiivinen yllätys. Toivoisimme myös, että asukkaat tulisivat muutenkin rohkeasti mukaan asukastoimikuntaan.