
Haastamme asukkaat arjen ilmastotekoihin
Arjen pienillä valinnoilla voi helposti säästää luontoa ja lompakkoa. Siksi haluamme kannustaa asukkaitamme kestävän kehityksen mukaisiin asumisen kulutusvalintoihin. Arjen ilmastoteot -kampanja käynnistyy syyskuussa 2023 ja kestää vuoden 2024 toukokuun loppuun.
Haastamme asukkaat pohtimaan veden- ja energiansäästöä sekä lajittelua. TVT:n 20 000 asukkaan toimilla on iso merkitys. Jos kaikki tekevät pieniä muutoksia arjessaan, on yhteisvaikutus valtava.
Jokaisen haasteen alussa kuulemme TVT:llä asuvan esimerkkihenkilön omat tavoitteet, ja haasteen lopussa hän kertoo kokemuksensa haasteen sujumisesta.
Haastekampanjan aikana kuulemme, millaisia uusia vinkkejä asukkaamme ja esimerkkihenkilöt keksivät veden ja sähkön säästämiseen ja jätteiden lajitteluun. Millaisia muutoksia saamme yhdessä aikaan? Voit seurata haasteen etenemistä somessa hashtagilla #arjenilmastoteot

Kampanja käynnistyy vesihaasteella
Arjen ilmastoteot -haastekampanja alkaa vesihaasteella. Turha veden juoksutus, liian pitkät suihkut ja vuotavat vesikalusteet voivat huomaamatta valuttaa vettä hukkaan kymmeniä litroja päivässä. Loppusyksystä siirrytään energiahaasteeseen, jossa keskitytään lämmitykseen ja lämpimän veden käyttöön. Loppuvuodesta aiheena on kierrätys, jossa huomio on lajittelussa.
Kuhunkin teemaan palataan uudelleen puolen vuoden jälkeen ja näemme ja kuulemme, millaisia uusia vinkkejä esimerkkihenkilöt ja muut asukkaamme keksivät veden ja sähkön säästämiseen ja jätteiden lajitteluun,
Tartu haasteeseen, yhdessä saamme muutoksen aikaan!