TVT Logo
Mustavalkoinen koira ja kukkalaatikot.

Pihahaaste: Kesäkukkien väriloisto kutsuu perhosia Itäisellä Pitkälläkadulla

Vaaleanpunaisten puutalojen ja valkean kerrostalon suojaisalla sisäpihalla Itäinen Pitkäkatu 21:ssä hehkuu värikäs kukkaloisto. Oleskelupihan viherlaatikoihin istutetut kesäkukat ovat päässeet kasvussaan ja kukinnassaan hyvään vauhtiin.

Aidattu oleskelupiha, kukkalaatikoita ja oleskeluryhmä.

Kukkaisryhmä hoitaa kastelun

TVT Asuntojen asukastoimikunnille tarjoamista viherlaatikoista, perhosbaareista ja hyönteishotellista innostui pihapiirin asukkaista neljän hengen ryhmä. Tieto kukkien hoitoasioista kulkee porukan WhatsAppiin perustamassa yhteisessä Kukkaisryhmässä. – Kastelusta on saatu hyvin sovittua. Se kastelee, joka kerkeää ja on viimeisenä illalla pihalla, kertoo pihapiirissä vuodesta 2015 asti asunut Hilkka.

Mustavalkoinen koira ja eri sävyisiä punaisia kukkia istutuslaatikoissa.

Perhosille ja pörriäisille houkuttimia

Toiveena on, että värikäs kukkaloisto houkuttelisi pihalle myös perhosia, joita varten on aitaan kiinnitetty perhosbaareja. Oleskelupihan viherlaatikoissa hehkuvat kesäkukat eri väreissään. Vaaleanpunaisia ja pinkinvärisiä kukkia on montaa eri lajia. Laventelit ja kärhö kukkivat violetteina. Tuure-koira ei paljon kukista perusta, mutta sen verran tuntuu ihmettelevän ihmisten innostusta, että kiinnostuu sentään hieman haistelemaan kukkien tuoksua. Pihan yläreunan vanhan autotallirakennuksen seinään kiinnitettyjen hyönteishotellien ympärillä on jo pörriäisten pörinää.

Kaksi hyönteishotellia.