TVT Logo
Maalari maalaamassa puutaloa.

Huoltomaalauksella puupinnat entistä ehommaksi

TVT:n kiinteistökohteissa tehdään jatkuvasti pienempiä ja isompia kunnossapitotöitä. Talon ulkovaippaan eli seiniin ja vesikattoihin kohdistuvat remontit tehdään kesäaikaan.

Laajempia julkisivujen huoltomaalauksia tehdään kesäisin kymmeniä. Useita vanhoja puutalokohteita huoltomaalataan vuosittain. Tänä kesänä ovat vuorossa mm. idylliset puutalokohteet Bilmarkinkatu 3:ssa ja Itäinen Pitkäkatu 21:ssä.

vanhoissa puutaloissa on paljon hienoja yksityiskohtia.

Säännöllinen huoltomaalaus

Talon puu-ulkoverhous vaatii huoltomaalausta 10–20 vuoden välein. Vanhojen puutalokohteiden ulkoseinien huoltomaalaus ei aina suju samalla lailla kuin uudemmissa taloissa. Puupohjan ja ikkunoiden puhdistuksen edetessä voi tulla vastaan yllätyksiä, jotka viivästyttävät urakan etenemistä. Esimerkiksi laudoitusten osia voidaan joutua ennallistamaan.

Rakennustelineet maalaus- ja kunnostustyön apuna.

Bilmarkinkadulle löytyi oikeat sävyt

Vuonna 1930 valmistunut kolmen puutalon kohde Bilmarkinkatu 3:ssa saa tänä kesänä uuden maalipinnan. Värit eivät ole mitä tahansa, tiedot aiemmin käytetyistä väreistä löytyivät rakennussuunnitelmasta. Nykymaaleista etsittiin vastaavia värejä kuin vanhoissa maaleissa tekemällä mallimaalauksia seinään. Oikeat sävyt hyväksyttiin yhdessä maalausurakkaa hoitavan Kama-rakennus Oy:n kanssa. Aina vanhan kohteen tiedoista ei löydy väritietoja. Silloin oikeaa sävyä joudutaan etsimään pidempään.

Maalaustyö vaatii tarkkuutta. Kuvassa alan ammattilainen työtä tekemässä turvavarusteet päällä.

Maalauksessa säävaraus

Maalaus sujuu aina säävarauksella. Pitkä sadejakso voi haitata työn etenemistä. Asukkaat pyritään huomioimaan mahdollisimman hyvin, jotta asuminen remontin keskellä olisi turvallista. Huomiota joudutaan kiinnittämään esimerkiksi turvallisiin kulkuväyliin. Bilmarkinkadulla asukkaiden piha-alue on pyritty pitämään mahdollisimman vapaana ja varmistamaan, että remontti haittaa asumista mahdollisimman vähän. Urakan jälkeen asukkaat saavat nauttia entistä viihtyisimmistä kodeista.

Maalaustöitä tehdään säävarauksella.