TVT Logo
Havainnekuva kerrostalosta

Uusia koteja 2022

Mäntymäen alueen uudistamisen ensimmäisessä vaiheessa on tarkoitus rakentaa 136 uutta kotia kolmeen taloon. Talot sijoittuisivat samalle alueelle kuin purettaviksi aiotut Kunnallissairaalantie 38 ja 40 a.

Yksi uusista taloista on 8-kerroksinen pistetalo.

Sen edustalle Kunnallissairaalantien suuntaisesti on tulossa kaksi lamellitaloa, joista toinen on kuusi- ja toinen seitsemänkerroksinen. Talot tulevat olemaan valoisia, hissillisiä ja esteettömyysvaatimukset täyttäviä.

Suurin osa huoneistoista on parvekkeellisia yksiöitä sekä kaksioita. Myös isompia kolmen ja neljän huoneen asuntoja toteutetaan ensimmäisessä vaiheessa.

Alueelle rakentuu pysäköintipaikkoja pihalle ja pysäköintirakennukseen. Suunnittelussa on myös huomioitu lisääntyvä autojen sähkölatauspaikkojen, sähköisten pienkulkuneuvojen latauspisteiden ja polkupyöräpaikkojen tarve.

Uudisrakennusten keskelle sijoittuu asukkaiden käyttöön lasten leikkipaikka sekä oleskelualue.

Uusien talojen rakentamisen aikataulu ja muut yksityiskohdat tarkentuvat myöhemmin. Tämän hetken aikataulusuunnitelman mukaan rakentamaan päästäisiin vuoden 2020 lopulla ja ensimmäiset uudet kodit olisivat muuttovalmiita vuoden 2022 alkupuolella.